MaSu 10 sijat 7. ja 10. Ricohissa 2019

Tiukkoja pelejä – tiukkaa vääntöä

Malmin Superkoriksen vuonna 2010 syntyneet pojat osallistuivat viikonloppuna kahdella joukkueella Vantaan Pussihukkien järjestämään Ricoh 20-vuotisjuhlaturnaukseen. Turnaus on iso tapahtuma, johon mahtui tänäkin vuonna mukaan 297 joukkuetta juuri koulun aloittaneista aina A-junioreihin saakka. Sarjoja oli niin pojille kuin tytöillekin.

Vastassamme oli sarjapeleistä tutut pääkaupunkiseudun ja lähikaupunkien joukkueet. Kummallakin MaSun joukkueista oli kaikkiaan neljä peliä perjantain ja sunnuntain välillä Tuomelan koululla Hämeenkylässä. Lähes kaikki pelit olivat tasaista vääntöä ja päättyivät pienillä piste-eroilla. Siis parasta mahdollista viihdettä salin reunat täyttäneille vanhemmille!

Super-Masu10

Osa peleistä mentiin aika pienellä miehityksellä ja lopulta joukkueemme sijoittuivat turnauksessa sijoille 7 ja 10. Tärkeintä oli kuitenkin yhteispelin ja -hengen lujittaminen sekä pelimahdollisuuden tarjoaminen niin kokeneemmille pelaajille kuin hiljattain aloittaneillekin. Ihan niin kuin 8-vuotiaiden koripallossa kuuluu ollakin. Ja kivaa oli!

MaSun pojat kasvatteja tapaamassa

MaSu kasvatteja kahdessa polvessa

Koripallon täyteisen viikonlopun kruunasi turnausjärjestäjän tarjoama Seagulls – Ura Basket-ottelu Vantaan Energia Areenalla ja omien koris-idolien tapaaminen. Pääsipä pari pojistamme yhteiskuvaan myös Seagulls-pelaajien, Ricky ja Erik Waxlaxin kanssa. Waxlaxin veljekset (s. 1999) ovat niin ikään MaSu Basketin kasvatteja.

Kiitos, PuHu turnausjärjestelyistä! Tulemme taas ensi vuonna nauttimaan peliseurastanne ja äitienne leipomista mokkapaloista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: